chora-virgin-1492382.jpg

Onko ensimmäistä kertaa olemassa?

Ensimmäinen kerta on käsite, jota on mytologisoitu etenkin yhdysvaltalaisissa nuorten tv-sarjoissa ja elokuvissa. Tämä on lähtöisin kristillisen kirkon neitsyyskäsityksestä. Myös lukuisissa muissa vanhoissa kulttuureissa on pyöritelty etenkin naisten neitsyyttä ja sen yhdistämistä puhtauteen, siveellisyyteen ja hyveellisyyteen. Todellisuudessa sekä neitsyys että ensimmäinen kerta ovat vanhentuneita käsitteitä, joista on monin paikoin luovuttu niiden tarkoituksettomuuden takia.

Miten neitsyys mitataan?

Aivan ensimmäisenä kannattaa pohtia, mitä merkitystä sillä on ihmisen puhtauden kannalta, onko miespuolinen lisääntymiselin käynyt naispuolisen lisääntymiselimen sisällä. Vanhoissa kulttuureissa tapahtumaa on pidetty käänteentekevänä ja sen takia on jopa kivitetty ihmisiä kuoliaaksi sekä hylätty sukulaisia ja ystäviä. Perheen sisäiset kunniamurhat ovat asia, jota tapahtuu vielä tänä päivänäkin.

Monissa kulttuureissa on miesten vaimoiksi haluttu vain naisia, joiden sisällä ei ole vielä miespuolinen lisääntymiselin käväissyt edes pienesti. Tämän suhteen on keksitty monia tapoja yrittää todistaa naisen neitsyys. Vielä tänä päivänä monet uskovat, että naisen immenkalvosta vuotaa verta silloin, kun sisällä käy miespuolinen lisääntymiselin ensimmäistä kertaa. Todellisuudessa immenkalvoa ei monellakaan ole koskaan ollut tai se on kadonnut omia aikojaan ilman dramaattista repeämistä tai sitten immenkalvo on vain venyvä ja joustava.

Myytti immenkalvosta on johtanut dramaattisiin tapahtumiin yksilöiden, perheiden ja yhteiskuntien kannalta. Tehdään jopa korjausleikkauksia, jotta naisella olisi selkeä immenkalvo, jolla osoittaa neitsyyttä. Tällainen ei tule perheille halvaksi, joten heidän tarvitsee kilpailuttaa lainoja esimerkiksi sivulla Freedomrahoitus.fi pystyäkseen osoittamaan sulhasen perheelle morsiamen neitsyyden. Joskus onneksi tippa verta lakanalla riittää immenkalvon repeämisen todisteeksi sitä kaipaaville.

Mikä on ensimmäinen kerta?

Ihmiset puhuvat “ensimmäisestä kerrasta” seksin ja neitsyyden yhteydessä, mutta mitä sillä tarkoitetaan? Neitsyyskäsityksen mukaisesti se tarkoittaa sitä, että naisen emättimen sisällä käy miehen lisääntymiselin. Tässä voi kysyäkin, että onko neitsyys ohi, kun sisällä on käyty sentin verran? Vai pitääkö olla kymmenen senttimetriä?

Toinen kysymys on, että lasketaanko ensimmäiseksi kerraksi vain yhdyntä. Ensimmäisellä kerralla voidaan viitata ensimmäiseen seksikokemukseen. Mutta mikä lasketaan edes seksiksi? Vanhoillisesti seksi on yhtä kuin yhdyntä. Mutta tänä päivänä tiedetään, että seksi on paljon tätä moninaisempi asia ja seksin yhdyntäkeskeisyyttä pidetään konservatiivisena suhtautumisena.

Käsitteen “ensimmäinen kerta” turhuutta avaa kysymys siitä, onko esimerkiksi suuseksi luettavissa ensimmäiseksi kerraksi? Entä jos ihminen harrastaa suuseksiä ja muita seksin muotoja vaikka monia vuosia, mutta ei koskaan yhdyntää? Entä jos siellä käy vibraattori tai jotain muuta? Vanhoillisen käsityksen mukaan homoseksuaalit pysyvät koko ikänsä neitsyinä, mikäli harrastavat seksiä vain saman sukupuolisten kanssa.

Mitä merkitystä on neitsyydellä ja ensimmäisellä kerralla?

Ihmisten seksuaalista käyttäytymistä suitsitaan etenkin uskonnoissa. Silmiinpistävintä on se, että etenkin naisten seksuaalimoraalia on haluttu vahtia, kun taas miehet ovat olleet asiassa vapaampia. On tietysti terveyden kannalta tärkeää, että naiset eivät saisi lapsia liian nuorina.

Raskaaksi tuleminen on varmasti suurin syy, miksi on haluttu rajoittaa naisten seksielämää. Vaikka siittämiseen tarvitaan mies, on nainen aina joutunut kärsimään enemmän seurauksista, eli raskaudesta, synnyttämisestä ja lapsen hoitamisesta. Siksi on varmaan keksitty neitsyyden käsite ja haluttu naisten lykkäävän ensimmäistä yhdyntäkokemustaan mahdollisimman pitkään.

Tänä päivänä joissain islamilaisissa maissa mennään asiassa niin pitkälle, että naiset ja miehet pyritään pitämään muutenkin erossa toisistaan, jotta kanssakäyminen ei pääsisi pidemmälle. Asia on ratkaistu pitämällä naiset kotona ja miehet vapaampina, eikä vaikka toisin päin, vaikka niinkin olisi voitu tehdä. Yleensäkin ennen kuin tiede on ollut kehittynyttä, on naisia pidetty enemmän osallisena lasten saamisessa kuin miehiä.

artwork-lite