pexels-photo-730647.jpeg

Matkusta pääsiäisen viettoon ulkomaille lainarahalla

Pääsiäisen vietto on Suomessa tärkeä juhla, mutta monissa maailman maissa – erityisesti uskonnollisissa maissa, kuten Italiassa, Espanjassa, Kreikassa ja Latinalaisessa Amerikassa – pääsiäistä juhlitaan pitkään ja hartaasti. Pyhäpäivien aikana kadut täyttyvät juhlivista ihmisistä, kulkueista ja tapahtumista, ja tämän mittasuhteen juhlapäivät houkuttelevat vuosittain myös lukuisia turisteja ympäri maailmaa seuraamaan ja osallistumaan pääsiäisviikon aktiviteetteihin.

Pääsiäisviikon viettäminen ulkomailla voi olla ikimuistoinen hetki, mutta se edellyttää myös rahallista investointia, eli tässä tapauksessa pääsiäisen viettoon tulisi valmistautua muun muassa majoitusten ja lentojen varaamisella. Lisäksi paikan päällä tulee tietysti kustantaa omat syömiset ja juomiset, matkamuistojen shoppailut, mahdolliset sisäänpääsyt erilaisiin tapahtumiin sekä tarvittavat vakuutukset ja rokotukset, ja erityisesti korona-aikana muut vaadittavat viranomaisasiakirjat, kuten negatiiviset koronatestit. Kokonaisuudessaan viikon pääsiäisen vietto ulkomailla voi kustantaa koko perheelle useita tuhansia euroja.

Lainaa ulkomaan matkaa varten

Yksi keino rahoittaa ikimuistoisen pääsiäisviikon viettäminen ulkomailla on lainaraha. Vakuudeton kulutusluotto on tässä tapauksessa todennäköisesti nopein ja helpoin keino hakea lainaa matkakulujen kustantamiseen, sillä vakuudettoman lainan saamista varten pankille ei tarvitse esittää erillisiä vakuuksia tai takaajaa. Tästä syystä vakuudetonta kulutusluottoa on mahdollista hakea kokonaan verkossa ja parhaimmillaan lainarahat voidaan maksaa tilille jopa saman vuorokauden sisällä lainahakemuksen täyttämisestä.

Jos tarvitset esimerkiksi 20000 lainaa, on tärkeää miettiä tarkkaan, mistä lainaa haetaan. Tänä päivänä monet pankit ja rahoituslaitokset tarjoavat vakuudetonta lainaa eri tarpeisiin, mutta eri luotonmyöntäjien välillä voi esiintyä suuriakin eroja, kun puhutaan lainan koroista ja kuluista. Haettaessa esimerkiksi lainaa 20000 euron edestä, jo yhden prosentin heitto lainan korkokuluissa voi merkitä käytännössä jopa satoja euroja, joten eri lainatarjouksia olisi syytä verrata huolellisesti toisiinsa.

Haitpa sitten lainaa 20000 euron edestä tai tätä vähemmän, lainojen kilpailutus kannattaa suorittaa aina ennen lainasopimuksen allekirjoittamista. Lainojen kilpailutus voi kuulostaa työläältä tehtävältä, mutta itse asiassa siihen menee tänä päivänä parhaimmillaan vain muutama minuutti!

Kilpailuta lainat Rahalaitoksen kautta

Lainojen kilpailutus onnistuu todennäköisesti helpoiten Rahalaitoksen kautta. Rahalaitos on yksi Suomen tunnetuimmista lainojen kilpailutuspalveluista, joka tekee yhteistyötä kymmenien eri pankkien ja rahoituslaitosten kanssa. Tästä syystä lainojen kilpailutus kannattaa suorittaa Rahalaitoksen kautta, sillä tällöin saat varmuudella useita lainatarjouksia eri pankeilta ja rahoituslaitoksilta.

Lainojen kilpailutus on todistetusti tehokas keino säästää lainan korkokuluissa, sillä kilpailutuspalvelu kilpailuttaa puolestasi lainatarjoukset lainan todellisten kustannusten pohjalta. Monet pankit ja rahoituslaitokset mainostavat usein pelkästään lainan nimelliskorkoa, minkä monet taas sekoittavat todelliseen vuosikorkoon. Lainan nimelliskorko ei kuitenkaan ota huomioon kaikkia lainakuluja, kun taas todellinen vuosikorko pitää sisällään kaikki lainakustannukset.

Kun vertaat lainatarjouksia todellisen vuosikustannuksen perusteella, selvität todenmukaisesti, mikä laina on aidosti kaikkein edullisin. Esimerkiksi lainan avausmaksu voi olla luotonmyöntäjästä riippuen jopa 100–200 euroa, joten huolellisen vertailun ansiosta voit löytää luotonmyöntäjän, joka veloittaa uuden lainan avaamisesta huomattavasti vähemmän. Lisäksi lainaan liittyy muita juoksevia kuluja, kuten tilinhoitokulut, jotka veloitetaan usein kuukausittain. Vertailun avulla löydät myös mitä todennäköisimmin lainallesi edullisemman nimelliskoron. Tästä syystä voit säästää lainojen kilpailutuksen avulla helposti jopa satoja euroja.

Lainojen kilpailutus on ilmaista, eikä sido sinua ottamaan lainaa. Voit siis selvittää kilpailutuksen avulla sen, millaisella korolla luotonmyöntäjät ovat valmiita tarjoamaan sinulle lainaa ja päättämään vasta myöhemmin, tarvitsetko lainaa tulevaa ulkomaan pääsiäislomaa vai et. Lainatarjoukset ovat voimassa normaalisti useiden viikkojen ajan, joten sinulla on riittävästi aikaa pohtia eri rahoitusvaihtoehtoja ja tehdä päätös lainan ottamisesta vasta sitten, kun olet siitä varma.

artwork-lite