Organ playing on pedals close up

Laadukkaat jalkineet vaikuttavat sielun hyvinvointiin

 

Jotta sielu voi hyvin, on myös ruumiin oltava kunnossa. Laadukkaat, mukavat ja omaan jalkaan sopivat kengät ovat olennainen osa paitsi itse jaloista myös koko kehosta huolehtimista. Epämukavat tai vääränlaiset kengät voivat muun muassa aiheuttaa kipuja, jalan virheasentoja ja ihon kovettumia, kuten känsiä eli liikavarpaita sekä muita vaivoja.

Laadukkaita kenkämerkkejä on luonnollisesti useita eri hintaluokista. Kaikkein edullisimmat kengät eivät kuitenkaan usein ole laadukkaimmasta päästä, sillä laatutuotteen valmistamisen kustannukset ovat pakostikin jossain määrin korkeat. Hyvät nahkakengät ovat kuitenkin paitsi mukavat jaloille myös kestävät käytössä vuosikymmenten ajan, joten korkealuokkaisiin jalkineisiin panostaminen on loppupeleissä varsin kannattava sijoitus. Jos soitat esimerkiksi urkuja, korostuu niiden merkitys entisestään.

Pitkä historia ja suosio kielivät usein laadusta

Jo lähes 200 vuoden ajan kenkiä valmistanut brittiläinen Clarks on tunnettu laadukkaista ja jalan hyvinvointia tukevista kengistään, joissa tyylikäs ja moderni ulkonäkö yhdistyvät täydelliseen istuvuuteen, keveyteen ja iskunvaimennukseen. Jalkojen fysiikka huomioiden suunniteltu ja valmistettu kenkä on kaikkein todennäköisimmin mukava ja hyvinvointia edistävä valinta.

Kenkää sovittaessa kannattaa kiinnittää huomiota siihen, miltä se tuntuu jalassa. Jos jalkine tuntuu huonolta tai epämukavalta, ei se muutu paremmaksi ajan kanssakaan. Kenkien osto kiireessä ei kannata, sillä ilman huolellista sovitusta niiden puutteet saattavat jäädä huomaamatta. Jalkineet jalassa olisi hyvä kävellä kunnolla ympäriinsä ennen ostopäätöksen tekemistä kiinnittäen huomiota niiden mukavuuteen ja istuvuuteen.

Laadukaskin kenkä saattaa uutena aiheuttaa rakkoja, sillä sen mukautumisessa käyttäjänsä jalkaan kestää jonkin aikaa. Rakkojen ehkäisyyn on kuitenkin olemassa toimivia keinoja, kuten jalkojen pitäminen kuivana esimerkiksi talkin ja oikeanlaisten sukkien avulla sekä ihoteipin käyttö alueilla, joihin hankaus kohdistuu.

Vaivaisenluu on harmittava kiusa

Vaivaisenluu on jalkaterän ongelma, jossa isovarvas kääntyy kohti muita varpaita muodostaen varpaiden tyveen usein kipeän kyhmyn. Joskus vaivaisenluut ovat yksinkertaisesti perinnöllisiä, mutta niiden yleisin syy ovat huonosti istuvat kengät. Laadukkaiden ja istuvien kenkien käyttö onkin ensisijainen tapa ehkäistä vaivaisenluiden syntymistä ja kehittymistä. Jalkavoimistelu voi niin ikään auttaa jo syntyneisiin vaivaisenluihin.

Laatukenkä voi pelastaa kivulta

Epämukavat kengät eivät aiheuta kipua vain itse jalkaan, vaan voivat aiheuttaa myös merkittävää selkäkipua. Harva tulee ajatelleeksi, että selän alueen kivut voisivatkin juontaa juurensa jaloissa oleviin kenkiin, joten vääränlaisissa kengissä voi tulla kuljettua turhaan aivan liian kauan. Myös ryhti voi kärsiä pahasti huonosti sopivista kengistä, joiden muotoilussa ei ole otettu huomioon jalkojen fysiikkaa ja mukavuutta. Hautausmaalle ja kirkkoon on mukavampi kävellä.

artwork-lite